KUIKKANIEMI-TUOTTEET

Runoja & Astrobiologiaa
  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Pinterest
  • Tumblr Social Icon
  • Instagram
 

Joitakin vuosia sitten palasin kesäasukkaana lapsuuteni maisemiin, rakkaan Niiniveden rannalle  Kuikkaniemeen. Elämän varrella mieleen kertyneet tunteet, ajatukset ja maailmankuvat alkoivat purkautua ulos runoina näissä maisemissa. Valikoidut runot ovat sittemmin muuttuneet runokirjoiksi, joita elävöittää paikkakunnan hienojen taiteilijoiden, Irma Kortekallion, Brita Pystysen ja Alli Huuskosen kaunis kuvitus. Kuikkaniemessä olen työstänyt myös tieteellisiä aiheita, joista tuotteena URSAn kustantama Astrobiologia-kirja. Näitä kirjoja voit tilata sivun alareunasta löytyvien yhteystietojen kautta!

 
äitee.jpg

Nimeni on Kirsi Lehto. Olen kasvanut seitsenlapsisen sisarussarjan vanhimmaisena Tulila-nimisessä maalaistalossa Niiniveden rannalla, Savon sydänmailla. Sieltä lähdin maailmalle, ensin Helsinkiin opiskelemaan maataloustieteitä, ja siitä eteenpäin Kalifornian yliopistoon tekemään jatko-opintoja. Varsinainen erikoistumisalani oli molekyyli-kasvivirologia.

Tähtititeilijamieheni Harry Lehto on vaikuttanut siihen että olen myös  pohdiskellut  ja opiskellut fysiikan ja tähtitieteen edustamaa maailmankuvaa. Molekyylibiologia ja tähtitiede ovat kiintoisa yhdistelmä, sillä nehän hahmottavat maailmaa hyvin erilaisissa suuruusluokissa. Näiden tieteenalojen kautta olemme tutkineet ja opettaneet uutta poikkitieteellistä tieteenalaa, astrobiologiaa. Tämä tieteenala pyrkii ymmärtämään elämän olemassaolon edellytyksiä ja reunaehtoja maailmankaikkeudessa.

 

Astrobiologiaa, ja koko maailman, planeetan ja eliökunnan historiaa koeten havainnollistaa ja elävöittää Aikavaellus-projektien avulla. Kirjoitan näistä aiheista myös blogia URSAn sivulle. Runoni ja blogini nousevat näistä taustoista.

KIRJAILIJA

RUNOKIRJAT

 
Niiniveenlauluja -2.jpg

Sisko Kuhmonen kirjoittaa:

Kirsi Lehto, ihmeiden etsijä

Kirjoittaa runoja ihmisen osasta. Siitä, kun ihminen on repäisty juuriltaan. Kun tiedeuraa on tehty, kovana työnä, kaikkensa antaen, niin kuin ennen peltoa raivattiin. Paljon tieteen peltoa tulikin valmiiksi – ja sitten ymmärrys, ettei tätä koskaan valmiiksi saa. Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän kysymyksiä syntyy. Ja peruskysymykset, ne jotka ovat aina olleet, tulevat aina olemaan: Mikä on ihmisen elämän syvin olemus? Mistä tulee onni ja mielenrauha? Onko ihmisellä kuolematon sielu? Ohjaako kaikkea jokin korkeampi voima? Vastaus ei löydykään tieteen maailmasta, vaan luonnon rauhasta ja kauneudesta, tai ihmisen mielen sisältä, intuitiosta. Tai sitten voi tyytyä siihen, ettei vastausta ole – vaan syntyy runo, kuin ihme.

 

Irma Kortekallio, ihmeiden näkijä.

Me kuljemme Irman kanssa samassa maisemassa. Siinä missä me näemme jokapäiväisen ohivilahtavan metsän tai järvenselän Irma näkee ihmeen – ja saa sen vielä tallennettua kameraansa. Irma löytää kuvissaan maisemasta sielunmaiseman ja luonnon yksityiskohdasta taideteoksen. Elämän suuriin kysymyksiin Irma löytää

vastauksia ilman yhtään sanaa.

Niiniveen lauluja

Runot: Kirsi Lehto

Kuvitus: Irma Kortekallio

s. 159

Onni

Onni, kuin uni

kuin hiljaisuus

jonka nimeä ei tohdi lausua

ei edes tarkkaan ajatella

jotta se ei särkyisi

voi vain avata kätensä
ja antaa sen laskeutua kämmenelle
katsoa hiljaa ja ihmetellä
mitä hyvää minä olen tehnyt
niin että minulla on tällaista

Kotiseutu

Kotiseutu, mitä se on ...

Mitä se on sille joka sieltä lähti

 

Se on kärsimätön olo kaupungissa ja maailman moottoriteillä

Se on mielen pohjaan painunut kuva

muisto ajasta jota ei koskaan ollut

kokemus joka oli ohi jo ennen minun syntymääni

 

Se on joukko perusarvoja, isiltä ja äideiltä perittyjä

joilla ei ole mitään tekoa tässä maailmassa

jotka tekevät sinut haavoittuvaksi jos niihin uskot,

joista on peräisin kaikki voimasi, kun uskot kuitenkin

 

Se on päämäärä joka ei voi täyttyä

koska koko ajan kuljet siitä pois päin

se on ikävä joka ei tiedä itsekään mitä kaipaa

Se on muisto josta ei saa kiinni, muisto josta ei pääse irti

muisto johon ei voi palata, koska sitä ei ole olemassa

 

Se on suureen ääneen huutava toive

ilman sanoja, minun hiljaisessa mielessäni

lämpimästä uunin kyljestä, hitaasti tekeytyvästä leipätaikinasta

rantapolusta, savusaunasta, illasta laiturin nokassa

kaikki keskellä hiljaisuutta

 

Se on ajatus – aavistus siitä

että sellaista pitäisi elämän olla

kiireetöntä, yksinkertaista ja konstailematonta

keskellä maisemaa joka pysyy päivästä toiseen

tähtitaivasta, kuusimetsää, rannan hiljaisia kiviä

 

Mutta eihän sellaista ole missään olemassa

ei missään, paitsi ihmisen ikävässä

tietämisen_rajamailla_-_kannolla.jpg

Ajan nuoli

Ajan nuoli

lentää läpi ulottuvuuksien.

Kärjessään se kantaa nykyhetkeä

ja sen takana avautuvat

toteutunneet maailmat.

Kaikki muut, ne kaikki mahdolliset

ne joita aika ei koskettanut

ne jotka eivät koskaan kohdanneet

omaa hetkeään

ne kaikki romahtavat, katoavat

kuin eivät olisi koskaan olleetkaan

vaikka olivatkin, mahdollisuuksina

melkein yhtä tosina, tapahtumaisillaan.

Ne olisivat kääntäneet ajan nuolen

toisaalle, ihan toisenlaiseen

nykyiseen, ja tulevaan

toiseen todelliseen maailmaan

maailmoihin

jotka olisivat voineet syntyä

jotka voisivat olla olemassa nyt

ehkä ovat, joskus, toisaalla

toisessa todellisessa ajassa.

Tietämisen rajamailla

Runot: Kirsi Lehto

Kuvitus: Brita Pystynen

143 s.

Sisko Kuhmonen kirjoittaa:

Kirsi Lehdon runosuoni on puhjennut, eikä runojen pintaan pulpahtelua voi estää. Runojen aiheet siirtyvät nopeasti tieteen maailmasta inhimillisiin tunteisiin ja kokemuksiin. Elämä on runo.

 

Brita Pystysen akvarellikuvitus kertoo saman asian herkin värein. Kuvista voi aistia tunnelman, kysyvän, haparoivan. Lukijaa johdatellaan varovaisesti, mutta tulkinta jää kuitenkin  lukijalle.                                                                                       

Kesä

Siitähän se alako se kesä
kun tehtiin aettaan kesäpesä
Aetat ensin siivottiin
vanhat sängyt pihalle kannettiin
hiirenkakat pois lakastiin
ja kaekki mäntysuovalla pestii
vanahat olokipatjat hyvin kiänneltiin
katot ja lattiat koevuluualla ripsuttiin

 

Siellä aetassa nukuttiin kesäyöt
puhtaalle puulle tuoksuvassa
hämärässä, ihmeellisessä iänimualimassa
siinä ensin lurittel hiljakseen yölintu,
sitte herräil rastaat
ja piäskysten liverrys
ja tuomien tuoksu
täötti uamulla koko mualiman

 

ja aetan nurkalla huus isä
herätystä: nyt ylös
ja kivenkerruuseen

 

loppukesällä
syksyn lämpiminä öenä
seinän raossa raksutti kuoleman kello

Sisko Kuhmonen kirjoittaa:

Nykyinen aika on hektistä: ihmisen elämän aikana ehtii tapahtua monenlaista, ja maailmanmeno muuttuu moneen kertaan ihan toisenlaiseksi. Lapsuusajan mielenmaisemat, kokemukset ja ajatukset katoavat uusien asioiden alle. Ne katoavat aktiivisesta muistista. Kuitenkin ne jäävät tallelle alitajuntaan, perustaksi elämän matkalle, tunteille ja arvoille. Niitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta silti ne ovat iso osa ihmisen henkilöä ja olemusta. Vanhan ajan oma kieli saattaa nostaa mieleen muistoja entisestä maailmasta ja elämästä, siitä millaista se oli, miltä e tuntui, mitä se merkitsi silloin. Ja mitä se merkitsee vielä nyt. Tässä kirjassa palaillaan lapsuusmuistoihin, 50-luvulle, suurperheen elämään perinteisessä maalaistalossa. Vanhimmissa muistoissa eletään vielä aika omavaraisesti ja erillään muusta maailmasta, mutta vuosien kuluessa elämäntapa lähenee muun maailman menoa. Menneen maailman muistaminen auttaa ymmärtäään miksi nyt olemme sellaisia kuin olemme.                                                                       

Lapsuuven_kesät-ed.JPG
Lapsuuven kesät - muistoja savoks

Runot: Kirsi Lehto

Kuvitus: Alli Huuskonen

95 s.

wikken kulmalla.JPG
Wiggen kulmalla -
ja muita runoja

Runot: Kerttu Lehto

66 s.

Rakkauteni teihin on

Autuaaksitekevä voima.

Niin suuren onnen lähde,

että alan itkeä jos pohdin sen olemusta.

Rakkauteni teihin on

Voimavara

jolle perustan tulevaisuuteni haaveet,

joka valaa luottamuksen huomiseen.

Rakkauteni teihin

Pelastaa

kun intohimo loppuu.

Kun sitä mihin uskoin ei ollutkaan.

Rakkauteni teihin on.

 

ASTROBIOLOGIAA

astrobiologia.JPG
Astrobiologia
Elämän edellytyksiä etsimässä

Kirsi Lehto

Kustantaja: Ursa

255 s.

Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa? Maapallon elämä on saanut alkunsa jostakin pienestä ja heiveröisestä, yksittäisistä hyvin hauraista molekyyleistä. Luonnonvalinnan kautta elämä on kehittynyt loputtoman kestäväksi ja peräänantamattomaksi sinnittelijäksi, joka on säilynyt läpi mitä ankarimmista olosuhteista. Säilyneitä linjoja ovat ne jotka ovat pystyneet sopeutumaan suuriin ympäristön muutoksiin, ja selviytyneet lajien välisessä kilpailussa.

Maapallon elämä on käynyt läpi useita pullonkauloja, joiden kautta on syntynyt kaikki eliökunnan monimuotoisuus, ja mukaanlukien yksi teknologinen ja kommunikoiva laji, ihminen. Elämää voi olla olemassa myös muualla, kenties oman aurinkokuntamme muilla kappaleilla tai kaukana muissa planeettakunnissa. Elämän synty vaatii sopivaa biokemiaa ja riittävästi energiaa ja aikaa. Millaista elämä voisi olla maapallon ulkopuolella?


Mitä kaikkea pitääkään tapahtua, että elämää syntyy? Mitä vaaditaan, että elämä saa aikaan teknologisen, avaruutta valloittavan älykkään lajin?

Kirsi Lehdon kirjoituksia astrobiologiasta