KUIKKANIEMI-TUOTTEET
Runoja & Astrobiologiaa
Joitakin vuosia sitten palasin kesäasukkaana lapsuuteni maisemiin, rakkaan Niiniveden rannalle Kuikkaniemeen. Elämän varrella mieleen kertyneet tunteet, ajatukset ja maailmankuvat alkoivat purkautua ulos runoina näissä maisemissa. Valikoidut runot ovat sittemmin muuttuneet runokirjoiksi, joita elävöittää paikkakunnan hienojen taiteilijoiden, Irma Kortekallion, Brita Pystysen ja Alli Huuskosen kaunis kuvitus. Kuikkaniemessä olen työstänyt myös tieteellisiä aiheita, joista tuotteena URSAn kustantama Astrobiologia-kirja. Näitä kirjoja voit tilata sivun alareunasta löytyvien yhteystietojen kautta!
Nimeni on Kirsi Lehto. Olen kasvanut seitsenlapsisen sisarussarjan vanhimmaisena Tulila-nimisessä maalaistalossa Niiniveden rannalla, Savon sydänmailla. Sieltä lähdin maailmalle, ensin Helsinkiin opiskelemaan maataloustieteitä, ja siitä eteenpäin Kalifornian yliopistoon tekemään jatko-opintoja. Varsinainen erikoistumisalani oli molekyyli-kasvivirologia.
Tähtititeilijamieheni Harry Lehto on vaikuttanut siihen että olen myös pohdiskellut ja opiskellut fysiikan ja tähtitieteen edustamaa maailmankuvaa. Molekyylibiologia ja tähtitiede ovat kiintoisa yhdistelmä, sillä nehän hahmottavat maailmaa hyvin erilaisissa suuruusluokissa. Näiden tieteenalojen kautta olemme tutkineet ja opettaneet uutta poikkitieteellistä tieteenalaa, astrobiologiaa. Tämä tieteenala pyrkii ymmärtämään elämän olemassaolon edellytyksiä ja reunaehtoja maailmankaikkeudessa.
Astrobiologiaa, ja koko maailman, planeetan ja eliökunnan historiaa koeten havainnollistaa ja elävöittää Aikavaellus-projektien avulla. Kirjoitan näistä aiheista myös blogia URSAn sivulle. Runoni ja blogini nousevat näistä taustoista.
KIRJAILIJA
RUNOKIRJAT
Sisko Kuhmonen kirjoittaa:
Kirsi Lehto, ihmeiden etsijä
Kirjoittaa runoja ihmisen osasta. Siitä, kun ihminen on repäisty juuriltaan. Kun tiedeuraa on tehty, kovana työnä, kaikkensa antaen, niin kuin ennen peltoa raivattiin. Paljon tieteen peltoa tulikin valmiiksi – ja sitten ymmärrys, ettei tätä koskaan valmiiksi saa. Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän kysymyksiä syntyy. Ja peruskysymykset, ne jotka ovat aina olleet, tulevat aina olemaan: Mikä on ihmisen elämän syvin olemus? Mistä tulee onni ja mielenrauha? Onko ihmisellä kuolematon sielu? Ohjaako kaikkea jokin korkeampi voima? Vastaus ei löydykään tieteen maailmasta, vaan luonnon rauhasta ja kauneudesta, tai ihmisen mielen sisältä, intuitiosta. Tai sitten voi tyytyä siihen, ettei vastausta ole – vaan syntyy runo, kuin ihme.
Irma Kortekallio, ihmeiden näkijä.
Me kuljemme Irman kanssa samassa maisemassa. Siinä missä me näemme jokapäiväisen ohivilahtavan metsän tai järvenselän Irma näkee ihmeen – ja saa sen vielä tallennettua kameraansa. Irma löytää kuvissaan maisemasta sielunmaiseman ja luonnon yksityiskohdasta taideteoksen. Elämän suuriin kysymyksiin Irma löytää
vastauksia ilman yhtään sanaa.
Niiniveen lauluja
Runot: Kirsi Lehto
Kuvitus: Irma Kortekallio
s. 159
Onni
Onni, kuin uni
kuin hiljaisuus
jonka nimeä ei tohdi lausua
ei edes tarkkaan ajatella
jotta se ei särkyisi
voi vain avata kätensä
ja antaa sen laskeutua kämmenelle
katsoa hiljaa ja ihmetellä
mitä hyvää minä olen tehnyt
niin että minulla on tällaista
Kotiseutu
Kotiseutu, mitä se on ...
Mitä se on sille joka sieltä lähti
Se on kärsimätön olo kaupungissa ja maailman moottoriteillä
Se on mielen pohjaan painunut kuva
muisto ajasta jota ei koskaan ollut
kokemus joka oli ohi jo ennen minun syntymääni
Se on joukko perusarvoja, isiltä ja äideiltä perittyjä
joilla ei ole mitään tekoa tässä maailmassa
jotka tekevät sinut haavoittuvaksi jos niihin uskot,
joista on peräisin kaikki voimasi, kun uskot kuitenkin
Se on päämäärä joka ei voi täyttyä
koska koko ajan kuljet siitä pois päin
se on ikävä joka ei tiedä itsekään mitä kaipaa
Se on muisto josta ei saa kiinni, muisto josta ei pääse irti
muisto johon ei voi palata, koska sitä ei ole olemassa
Se on suureen ääneen huutava toive
ilman sanoja, minun hiljaisessa mielessäni
lämpimästä uunin kyljestä, hitaasti tekeytyvästä leipätaikinasta
rantapolusta, savusaunasta, illasta laiturin nokassa
kaikki keskellä hiljaisuutta
Se on ajatus – aavistus siitä
että sellaista pitäisi elämän olla
kiireetöntä, yksinkertaista ja konstailematonta
keskellä maisemaa joka pysyy päivästä toiseen
tähtitaivasta, kuusimetsää, rannan hiljaisia kiviä
Mutta eihän sellaista ole missään olemassa
ei missään, paitsi ihmisen ikävässä
Ajan nuoli
Ajan nuoli
lentää läpi ulottuvuuksien.
Kärjessään se kantaa nykyhetkeä
ja sen takana avautuvat
toteutunneet maailmat.
Kaikki muut, ne kaikki mahdolliset
ne joita aika ei koskettanut
ne jotka eivät koskaan kohdanneet
omaa hetkeään
ne kaikki romahtavat, katoavat
kuin eivät olisi koskaan olleetkaan
vaikka olivatkin, mahdollisuuksina
melkein yhtä tosina, tapahtumaisillaan.
Ne olisivat kääntäneet ajan nuolen
toisaalle, ihan toisenlaiseen
nykyiseen, ja tulevaan
toiseen todelliseen maailmaan
maailmoihin
jotka olisivat voineet syntyä
jotka voisivat olla olemassa nyt
ehkä ovat, joskus, toisaalla
toisessa todellisessa ajassa.
Tietämisen rajamailla
Runot: Kirsi Lehto
Kuvitus: Brita Pystynen
143 s.
Sisko Kuhmonen kirjoittaa:
Kirsi Lehdon runosuoni on puhjennut, eikä runojen pintaan pulpahtelua voi estää. Runojen aiheet siirtyvät nopeasti tieteen maailmasta inhimillisiin tunteisiin ja kokemuksiin. Elämä on runo.
Brita Pystysen akvarellikuvitus kertoo saman asian herkin värein. Kuvista voi aistia tunnelman, kysyvän, haparoivan. Lukijaa johdatellaan varovaisesti, mutta tulkinta jää kuitenkin lukijalle.
Kesä
Siitähän se alako se kesä
kun tehtiin aettaan kesäpesä
Aetat ensin siivottiin
vanhat sängyt pihalle kannettiin
hiirenkakat pois lakastiin
ja kaekki mäntysuovalla pestii
vanahat olokipatjat hyvin kiänneltiin
katot ja lattiat koevuluualla ripsuttiin
Siellä aetassa nukuttiin kesäyöt
puhtaalle puulle tuoksuvassa
hämärässä, ihmeellisessä iänimualimassa
siinä ensin lurittel hiljakseen yölintu,
sitte herräil rastaat
ja piäskysten liverrys
ja tuomien tuoksu
täötti uamulla koko mualiman
ja aetan nurkalla huus isä
herätystä: nyt ylös
ja kivenkerruuseen
loppukesällä
syksyn lämpiminä öenä
seinän raossa raksutti kuoleman kello
Sisko Kuhmonen kirjoittaa:
Nykyinen aika on hektistä: ihmisen elämän aikana ehtii tapahtua monenlaista, ja maailmanmeno muuttuu moneen kertaan ihan toisenlaiseksi. Lapsuusajan mielenmaisemat, kokemukset ja ajatukset katoavat uusien asioiden alle. Ne katoavat aktiivisesta muistista. Kuitenkin ne jäävät tallelle alitajuntaan, perustaksi elämän matkalle, tunteille ja arvoille. Niitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta silti ne ovat iso osa ihmisen henkilöä ja olemusta. Vanhan ajan oma kieli saattaa nostaa mieleen muistoja entisestä maailmasta ja elämästä, siitä millaista se oli, miltä e tuntui, mitä se merkitsi silloin. Ja mitä se merkitsee vielä nyt. Tässä kirjassa palaillaan lapsuusmuistoihin, 50-luvulle, suurperheen elämään perinteisessä maalaistalossa. Vanhimmissa muistoissa eletään vielä aika omavaraisesti ja erillään muusta maailmasta, mutta vuosien kuluessa elämäntapa lähenee muun maailman menoa. Menneen maailman muistaminen auttaa ymmärtäään miksi nyt olemme sellaisia kuin olemme.
Lapsuuven kesät - muistoja savoks
Runot: Kirsi Lehto
Kuvitus: Alli Huuskonen
95 s.
Wiggen kulmalla -
ja muita runoja
Runot: Kerttu Lehto
66 s.
Rakkauteni teihin on
Autuaaksitekevä voima.
Niin suuren onnen lähde,
että alan itkeä jos pohdin sen olemusta.
Rakkauteni teihin on
Voimavara
jolle perustan tulevaisuuteni haaveet,
joka valaa luottamuksen huomiseen.
Rakkauteni teihin
Pelastaa
kun intohimo loppuu.
Kun sitä mihin uskoin ei ollutkaan.
Rakkauteni teihin on.
ASTROBIOLOGIAA
Astrobiologia
Elämän edellytyksiä etsimässä
Kirsi Lehto
Kustantaja: Ursa
255 s.